Kuka ekaa kertaa studiossa?

Tämä kirjoitus ei ala sillä perinteisellä ”Oli synkkä ja myrskyinen yö” –aloituksella. Sillä sunnuntaina, tammikuun 19. päivä, niin ei ollut. Oli kirkas, kuulas ja kirpakan kylmä talvipäivän aamu, kun Boheemi-ryhmä kerääntyi Porvooseen, Magnusborgin studioille. Vuonna 1947 nuorisoseuran taloksi rakennettu hurmaava talovanhus oli paikoitellen hyvinkin viileä, mutta studiotilat – ja etenkin boheemiryhmäläisten yhteishenki – huokui lämpöä, jossa oli ensikertalaisen hyvä valmistautua ensimmäiseen studiopäivään.

Lapsuus- ja nuoruusvuosinani ei televisiossa paljon musiikkivideoita näytetty. Ehkä juuri sen vuoksi on 70-luvun lopulta asti jäänyt tiukasti mieleen Abba - The Movie -elokuvan studiokohtaus, jossa silloiset suuret idolini, Agnetha ja Frida, laulavat studiossa kuulokkeet päässä kappaletta Thank you for the music. Oi, miten hienolta ja jännittävältä ja ammattimaiselta se kymmenvuotiaan silmin näyttikään! Onneksi meiltäkin löytyi kotoa stereoiden kuuntelemiseen tarkoitetut kuulokkeet (Abba ei ehkä sittenkään ollut kaikkien perheenjäsenten suosikki?), jotka päässä tunnustan studiota leikkineeni. Ja nyt, vain 35 vuotta myöhemmin, vastaavanlainen mikrofoni oli edessäni.

Studioryhmämme, joka ei ole aiemmin tehnyt ryhmänä töitä yhdessä, hajaantui vikkelästi eri puolille studioita: Tapio Ilomäki asettautui johtoryhmäläiseksi, eli huolehti kaapelit ja mikrofonit kohdilleen, ja asettautui sen jälkeen asemapaikalleen, äänityspöydän ääreen. Jukka Nykänen, pianisti ja todellinen kosketinten velho, löysi flyygelin Magnusborgin isosta salista. Harmonikkataituri Henna Tahvanainen asettui soittimensa kera taloksi äänitysstudion kulmaukseen. Irina Milan ja Ismo Salonen tuntuivat olevan aina siellä, missä heitä tarvittiin – milloin nuottien, milloin meikkilaukun ja milloin kahvinkeittimen ääressä. Harri Taskinen liikuskeli huomaamatta paikasta toiseen kameran kera tallentaen tunnelmia myöhempää käyttöä varten. Tilan täytti iloinen puheensorina, sillä mottonamme oli jo pitkään ollut lausahdus ”On tää vaan niin hienoo!

Jukka omassa salissaan.

Henna asettautumassa aloilleen.

Tapion valtakunta.

Muutaman tunnin alkuvalmistelujen ja testausten jälkeen oli aika sulkea studion lukuisat ovet ja käydä itse asiaan. Ja voi herttinen, miten hankalalta ja vaikealta kaikki sillä sekunnilla alkoikaan tuntua. Ehkä kaikki se alitajuinen pohdinta, jännitys, odotus ja valmistautuminen tiivistyivät ovien sulkeutumisen hetkeen: vähän kai samanlainen tunne kuin satasen juoksijoilla lähtötelineissä...

"Juu. Laulaminen. Mä olen kuullut siitä, mutta mitä se oli....?" :-)

Hetki hetkeltä alkoi olo kuitenkin tuntua taas omalta itseltä, ja koska ympärilläni työskenteli vain omien alojensa ehtoja ammattilaisia, pystyin unohtamaan jännityksen ja aloin nauttia studiotyöskentelyn täysin omanlaisesta ilmapiiristä. Kuulokkeista kuului milloin Jukan ja Hennan taituroimaa musiikkia, milloin Tapion rauhallisella äänellä kertomia kommentteja. Irina oli perustanut studioleirinsä samaan koppiin kanssani, joten ensimmäiset arviot kulloisenkin äänityksen laadusta olivat heti nähtävissä kulmakarvojen asennosta. :-)

"Jess!"

Sunnuntai eteni sujuvasti, ja aamun virittelyjen jälkeen havaitsimme olevamme sen verran hyvässä aikataulussa, että oli ”päivän tärkeimmän hetken” eli ruokatunnin paikka. Tyhjällä vatsalla on hankala fiilistellä, joten ruokahuoltoon oli satsattu: ruokaa oli nyyttärityyppisesti tuotu niin Töölöstä kuin Nummelastakin, ja ruokailimme siis leirityyliin Magnusborgin keittiötilassa lukuisten purkkien, purnukoiden ja nyssäköiden keskellä.

Tauko on aina paikallaan - ja ruokatauko välttämättömyys!

Uusi, lämmin kupponen kahvia mukaan, ja siirtyminen takaisin studiokoppiin – vielä oli kappaleita tulkitsematta.

Irina ja Henna omasta kopistani pleksin läpi nähtynä.

Kahden päivän tilapäisasunnossani oli myös ikkuna.

Ilta oli jo hämärtynyt ulkona, kun seitsemän maissa saatoimme todeta, että päivän ”saalis”, viisi kappaletta, oli saatu nauhalle. Oli siis aika hypätä autoon ja kurvata kohti Helsinkiä ”yötauolle”. Jossain Porvoon moottoritien loppupäässä väsymys sitten iski, kuin nuijalla – elimistö oli sitä mieltä, että takana oli to-del-la rankka päivä. Kotisohvalla odottelin hetken jännittyneenä, iskisikö a) valtava uupumus ja väsymys vai b) ylipirteytenä ilmenevä väsymys vai c) näiden yhdistelmä. Kiitos hyvien unigeenien päädyin kuitenkin nukahtamaan ihan normikäytäntöjen mukaan, ja muutaman studioaiheisen unen myötä koitti seuraava studiopäivä..

- Hannele T. -