Ah, Aznavour omin silmin!

Tiedäthän, kun joskus erityisen hyvää musiikkia kuunneltuaan tulee mieleen ajatus, että "tämä esiintyjä pitäisi kyllä nähdä livenä". Ja siihen se sitten jää. Seuraavalla kerralla ajatus toistuu, mutta koska edelliselläkään kerralla ei asian eteen tullut tehtyä mitään, niin miksi nytkään. Tai sitten sitä ajattelee, että "lippujen hankinta on niin hankalaa". Niin, nykyisin Internetin aikanahan se on varmaankin paljon hankalampaa kuin muinoin, kun piti lähteä aamuyön tunteina Lippupalvelun ovien taakse jonottamaan... Tunnustan, että olen itsekin ollut oikein mestari tuossa aktivoitumisen välttelemisessä, kunnes vuosi sitten talvella ryhdistäydyin.

Olin jo pitkään kuunnellut - ja erityisesti Youtuben kautta katsonut - armenialais-ranskalaisen Charles Aznavourin lauluja, tulkintoja ja esiintymistä. Olin täysin lumoutunut siitä intensiteetistä, jolla hän keskittyi jokaisen laulunsa tekstin jokaikiiseen tavuun välittäen näin sen pienimmänkin vivahteen, joka useilta muilta jäisi huomaamatta.

Aznavour, jonka urasta tulen vielä kirjoittamaan kokonaan oman jutun, on syntynyt vuonna 1924, joten olin jo asiaa sen kummemmin selvittämättä ajatellut, että hänen konserttinsa on jo konsertoitu. Kunnes, muistaakseni tammikuussa 2012, vanhempani olivat luonani käymässä, ja isä huomasi levysoittimen päällä Aznavourin cd-levyn. Tarkkaavaisena uutistenseuraajana isäni kertoi, että "tästä herrastahan oli juuri lehdessä juttu, että hän joutui perumaan USA:n keikat terveydentilansa vuoksi." Selvittelin asiaa, ja totta tosiaan: Aznavourille oli buukattu useamman konsertin kiertue USA:han, mutta flunssan vuoksi hän joutui perumaan koko kiertueen. Samassa uutisessa kerrottiin, että hänen seuraava keikkansa olisi heinäkuussa Ranskassa, ja silloin alkoi ajatus itää: olisiko se loppujen lopuksi niin mahdotonta hankkia konsertti- ja lentolippu ja toteuttaa yksi unelmistaan: nähdä Aznavour livenä!

Kuva: Aznavourin kiertuekirja v. 2012

Tuumasta toimeen: sain selville, että Aznavourin heinäkuun keikkapaikka oli Festival de Poupet, perinteikäs noin kuukauden mittainen musiikkitapahtuma. Lippukauppa onnistui netin kautta helposti, noin viikossa kirje lippuineen tupsahti postiluukusta. Saint Malo -nimiseltä paikkakunnalta, jossa festivaali järjestetään, löytyi myös useampi hotelli, joten majoituskin järjestyi kätevästi. Yllättävän nopeasti olikin sitten heinäkuu, ja lähtö oli käsillä.

Pari päivää ennen lähtöä ajattelin tulostaa hotellivahvistukset ja muut matkadokumentit, ja selvittää myös tapahtuman kotisivuilta parkkipaikkatiedot ym. käytännön asiat. Hotellivahvistuksessa kerrottiin, että hotellihuoneessani olisi näköala merelle, sijaitsihan Saint Malo kanaalin rannalla. Konsertin pysäköintialueet oli merkitty karttaan, ja sitä katsoessani aloin hieman ihmetellä, että miten kaukana merenrannalta tuo konserttialue on, kun ei merta näkynyt kartalla lainkaan. Ja, no, hmm, lyhyestä virsi kaunis: kävi ilmi, että tuo konserttialue oli todella kaukana hotellihuoneestani, nimittäin noin 800 km päässä! :-) Selvisi, että olin varannut hotellin paikasta nimeltä "Saint Malo", kun taas Aznavourin konsertti tulisi olemaan paikassa nimeltä "Saint Malo du Bois"...

Kaikki kuitenkin järjestyi. Sain hotellivarauksen peruttua, ja uuden tekeminen olikin helppoa: Saint Malo du Bois -paikan läheisyydessä oli vain yksi ainoa hotelli, ja sieltä löytyi vielä vapaita huoneita. Kartan mukaan lähistöllä ei todellakaan ollut merta, eikä oikein asutustakaan: nimensä mukaisesti paikkakunta näytti olevan metsän keskellä.

Lähdin matkaan uusien ohjeiden ja karttojen kera - Aznavour, here I come!

Näkymä hotellin pihalta: metsää!

Lisää metsää näkyi huoneen ikkunasta.

Festival de Poupet'n esiintymislava on rakennettu metsänreunaan, luonnonpuistoon. Telttarakennelma toi hieman mieleeni Helsingin Juhlaviikkojen Huvila-teltan, mutta sillä erotuksella, että Helsingissä kaikki, niin esiintyjät kuin katsojatkin, ovat teltan sisäpuolella. Festival de Poupet'n esiintyjät esiintyvät teltan suojissa, yleisö istuu viehättävillä, rinteeseen istutetuilla penkkiriveillä, tai sitten mäkisessä maastossa "hauskasti" keikkuvilla retkituoleilla. Nyt voit vapaasti arvata, kumpiko vaihtoehto osui kohdalleni...

Kävin jo päivällä festivaalialueella tiirailemassa varmistaakseni, että löydän illalla suoraan perille.

Näkymä festivaalialueelle

Pysäköintialueen P-merkit nököttivät pellolla keskellä laiduntavia lehmiä. Se tuntui hieman oudolta.

"Tähän et kyllä pysäköi!!!"

Illalla lehmät oli siirretty muualle, ja toden totta: laitumesta oli tehty parkkipaikka. Luonnollisesti kävellessä sai olla aika tarkkana... Parkkialueelta käveltiin pientä polkua metsän läpi festivaalialueen portille, ja vikkelästi käveltiinkin (kuvaamaan ei hennonnut pysähtyä).

Ranskalainen parkkipaikka!

Kävellen kohti keikkapaikkaa.

Turvatoimet portilla olivat vaikuttavat. Alueelle mahtui 3.000 katsojaa, ja jokaikisen katsojan reppu, käsilaukku tms. tutkittiin yksityiskohtaisesti. Valokuvaus- ja tallentamiskiellot oli kirjoitettu kissankokoisin kirjaimin, ja useita järjestelmäkameroita otettiin konsertin ajaksi parempaan talteen. Itse koin pienen, ohikiitävän jännityksen hetken turvamiehen nostaessa esiin puhelimeni ja kysyessä "Onko tämä kamera?".

Kauaa ei sitten tarvinnutkaan enää odotella: noin minuuttia yli iltayhdeksän Charles Aznavour, pieni suuri mies, asteli mustassa puvussaan lavalle, ja parituntinen tulkinnan ilotulitus alkoi. Välillä onnistuin irrottaa katseeni Aznavourista, ja katselin ympärilläni olevaa yleisöä. Moni istui tuolinsa tai penkkinsä etureunalla eteenpäin kurottaen, kasvojen ilmeet myötäilivät Aznavourin tulkintaa, näinpä myös liikutuksen kyyneleitä ja lohduttavia, hiljaisia halauksia. Selvästikin Aznavourin monikymmenvuotinen ura on ollut mukana ihmisten omissa elämäntapahtumissa, ja joku tietty kappale osui aina selvästi jotain kuulijaa herkkään kohtaan tuoden mukanaan muistoja iloisista tai surullisista tapahtumista.Hiljaisimpien kappaleiden taukokohdissa olisi varmasti kuullut sen kuuluisan nuppineulankin putoavan lavalle, välillä taas yleisörivit keinuivat kappaleiden tahtiin kädet naapurin hartioilla.

Konsertti päättyi vihonviimeiseen encore-kappaleeseen "Emmenez-moi", jota myös Ranskan toiseksi kansallislauluksi tituleerataan. Ilta oli hämärtynyt yöksi, lepakot lentelivät valkoisten, valaistujen telttojen lumoamina, yleisö lauloi ja keinui mukana toivoen, että konsertti ei sittenkään päättyisi.Tiesin, että olin jälleen kokenut hetken, joka ei tulisi unohtumaan mielestäni koskaan.

- Hannele T. -